top of page
viktor-bystrov-Gi0OMNguFaw-unsplash_2.jpg

SportMentor Pasi Silvola

Liikunta- ja valmennuspalvelut

Pasi Silvola

PASI SILVOLA

IMG_3088 Pieni.jpeg

YHTEISTYÖSSÄ

Olen harrastanut monipuolisesti kaikenlaista liikuntaa jo nuoresta asti (mm. koripallo, jalkapallo, jääkiekko, salibandy, itsepuolustuslajit, suunnistus). Kestävyyslajeja olen harrastanut vuodesta 2008 lähtien juoksulla aloittaen ja vuonna 2012 tuli mukaan triathlon. Joten monesta lajista ja niiden vaatimuksista on kokemusta, jotka täydentävät toinen toisiaan valmentajan työssä.

Valmentajana minulle tärkeitä asioita ovat valmennettavan hyvinvointi ja jaksaminen sekä perhearvot. Jokainen valmennettava on yksilö, jokaisella on erilaiset lähtökohdat ja erilainen tausta. Henkilökohtaisen elämän erilaiset haasteet ja tilanteet on otettava huomioon ja varsinkin riittävä palautuminen on huomioitava. Monelle meistä sen oman lajin harjoittelu on kuitenkin vain harrastus muun elämän ohella. Jos muu elämä ja harjoittelu ei ole balanssissa, aiheutuu turhaa stressiä, motivaatio kärsii eikä tule tuloksiakaan harjoittelun saralla. Kannustan asettamaan tavoitteita ja pyrkimään rohkeasti niitä kohti, koska niiden saavuttaminen pitää myös hyvin motivaatiota yllä. Oma valmentamiseni pohjautuu paljon vuorovaikutukseen, oman elämän ja koulutusten kautta opittuun sekä tutkittuun tietoon.

Pätevyydet

  • Liikunnanohjaaja (LAT) Eerikkilän Urheiluopisto

  • Suomen Urheiluopistojen sertifioima Personal Trainer

  • Triathlonliiton tason 2 valmentajakoulutus

  • Suomen Uimaliiton tason 1 valmentajakoulutus

  • McMillan Running Coach - Level 1 certification

  • TRX Suspension Training Course

  • Spartan Gear, Kettebell basics instructors course Level 1

  • Vesiliikunnan ohjaaja

  •  Triathlon Suomi - Triathlon Coach 

  • Opiskelen parhaillaan ammattivalmentajan ammattitutkintoa
    (VAT) Triathlon & Uinti

 

Miksi Sportmentor?
 

Olen valmentanut monen ikäisiä aikuis- harrastajia jo useamman vuoden yksilöinä ja ryhmissä. Minulle on kertynyt vankka kokemus aikuisiän harrastamisen tuomista haasteista sekä harrastamisen yhdistämisestä arkeen. Saat sinua aidosti kuuntelevan ja välittävän valmentajan. Harjoittelu ei puuroudu ja junnaa paikallaan. Harjoitukset suunnitellaan niin, että ne tuovat sinulle energiaa arkeen eikä päinvastoin vähennä sitä. Harrastamisessa sekä valmentamisessa pätee mielestäni ”laatu korvaa määrän” mentaliteetti.

Palvelut

PALVELUT

Etävalmennus 79€/4vko

  • Tavoitteen ja lähtötilanteen alkukartoitus

  • Kuntotestin, jossa selvitetään sykealueet peruskestävyys- ja vauhtikestävyysharjoituksiin

  • Tavoitteidesi mukaan tehdyn ja aikatauluusi sopivan ohjelman, jota päivitetään 4 viikon välein

  • Harjoittelua tukevan lihaskunto-ohjelman

  • Sähköpostikonsultointi / Whatsapp / Videoyhteys

  • Alennus valmennusryhmistä

  • Alennus Liikuntalabran laktaattitesteistä

Yksilövalmennus 159€/4vko

  • Kirjallinen alkukartoitus

  • Henkilökohtaisen kausisuunnitelman ja yksittäiset harjoitusohjelmat harjoitusjaksoille

  • Viikoittainen yhteydenpito valmentajaan (Whatsapp, puhelin, sposti, videoyhteys)

  • Viikoittainen harjoitusten seuranta (muutokset, kommentointi, lisäohjeistus)

  • Kuntotestauksen ja rasitustasojen kartoittamisen lajeittain

  • Pääsyn materiaalipankkiin, jossa tekniikkavideoita voimaharjoitteluun sekä henkilökohtaiset tekniikka videot, yms. materiaalit

  • Ohjeistuksen harjoittelua tukevaan ravitsemukseen

  • Mahdollisuus ohjattuun henkilökohtaiseen valmennukseen 39€ / tunti.
    Valmennuksen seurantaan ja ohjelmointiin käytän TrainingPeaks-valmennusalustaa

  • Alennus valmennusryhmistä

  • Alennus Liikuntalabran laktaattitesteistä


Lisäpalvelut:

  • Räätälöidyt valmennukset, hinta sopimuksen mukaan

  • Pienryhmävalmennukset 4-6 henkilöä 

  • Fysioterapiapalvelut Fysiomentor Emmi Silvola

OLETKO VALMIS VIEMÄÄN HARJOITTELUSI
UUDELLE TASOLLE?

Ryhmät

RYHMÄT

IMG-20240203-WA0012.jpg

JUOKSU

Sportmentor juoksuryhmä on pienen kynnyksen juoksuryhmä.

Ryhmässä on eri ikäisiä ja eri tasoisia juoksijoita, harjoitusten taso määräytyy oman kuntotason mukaan. Ryhmän koko pidetään tarkoituksella pienenä, jotta valmentajalla riittää aikaa seurata jokaisen juoksijan tekemistä. Juoksuharjoitukset sisältävät esimerkiksi mäki- ja porrasjuoksua, erilaisia intervalleja sekä tekniikkaa.

Juoksutreenit aloitetaan aina alkuverryttelyllä, joka sisältää tekniikkadrillejä.

Ryhmässä harjoittelu nostaa motivaatiota, parantaa kuntoa, opit uutta, saat uusia ystäviä sekä se auttaa ylittämään itsensä!

SYYSKAUSI 22.8 - 19.12.24

Harjoituksen KESTO 60-75 minuuttia

yhteensä 16. harjoituskertaa

AIKA: Torstai klo 17.30-18:45

Paikka: Raisio, Kerttula

HINTA: 159,00 €

HUOM! Ensimmäinen tutustumiskerta on aina ilmainen, mukaan voi tulla milloin vaan. hinta määräytyy sen mukaan!

WhatsApp-Kuva 2024-02-03 klo 15.43.34_5a0d6af2.jpg

UINTI

Vapaauinnin pienryhmä (max.8 uimaria). Ryhmä on tarkoitettu perustason omaaville uimareille, sinun ei tarvitse kuitenkaan olla vielä mestaritason uimari.

 

Ryhmä pidetään pienenä, jotta valmentajalla on riittävästi aikaa seurata jokaisen uimista ja antaa ohjeita/neuvoja.

 

Tiedustele vapaita paikkoja sekä lisätietoja sähköpostilla: sportmentorps@gmail.com.

20. Uinti kertaa

Maanantaisin: 19:00 - 20:00

Paikka: Ulpukka, Raisio

Hinta: 119€/kevät kausi

IMG-20240203-WA0009.jpg

AVOVESIUINTI

Avovesi uintiryhmän Turun seudulla kesäkuussa 3.6.-15.7.2024

TULOSSA TAAS KESÄLLÄ 2025

Ryhmä on suunnattu aloitteleville avovesi uimareille sekä kaikille avovedessä uinnista kiinnostuneille. Ryhmässä harjoittelu on erittäin turvallista ja uintiharjoitukset suunniteltu sen mukaan, että turvallisuus säilyy. Valmentaja seuraa uimareita koko ajan perästä joko uimalla tai SUP-laudalla. Jokainen osallistuu kuitenkin harjoitteluun omalla vastuulla!

 

Ryhmässä harjoittelemme mm.

• totuttautumista avoveteen

• käyttäytymistä avovedessä, jos tulee esim. hyperventilaatio, suonenveto tms.

• tekniikkaa: ryhmässä uinti, tähystys, peesaus, yhteislähdöt, rantautuminen

 

7. Uinti kertaa

Maanantaisin klo 18.00–19.00

Paikka: Maskun Isonkivenranta (voi myös olla muualla Turun lähiympäristössä, näistä ilmoitetaan aina erikseen hyvissä ajoin)

Hinta: 79€

YHTEISTYÖSSÄ

Yhteys

YHTEYS

Ota rohkeasti yhteyttä, rakennetaan yhdessä sinun tarpeisiin

ja tavoitteisiin sopiva valmennusratkaisu!

Pasi Silvola

040 777 2370

sportmentorps@gmail.com

  • Pasi Silvola instagram
  • Pasi Silvola facebook
bottom of page